Niin siinä sitten kävi.

Nimittäin niin, että eilinen “mahtava” ilta on takana. Saimme siitä illasta hyvää evästä matkalle. Kuulimme H. Talon tervehdyksen lomalta, sekä siellä kokemisista hyvistä asioista. On valtavaa olla tällaisen Herran oma, joka ei tunne välimatkoja.

Marianne Junttila toi todistuksen omakohtaisesta kokemisestaan Jeesuksen seurassa.

Saarnani pureutui siihen, miten tärkeä on tietää Jumalan lapsena, mikä meidän asemamme on. Tiedostaa sijainti. Niin kuin laivoissakin on hissien sivuilla kaaviokuva aluksesta. Merkitty kerrokset ja portaat sekä tärkeät paikat. Kuten autokannet, pubit, ravintolat, kaupat yms. Sitten siinä on merkitty selvästi erottuvalla kuvalla, että olet tässä. Silloin on taas helpompi suunnistaa eteenpäin.

Kristittyinä meidän on hyvä tietää, missä olemme. Mikä meidän asemamme on. Raamattu, Jumalan Sana myös tuo esille sen, mitä me olemme. Mitä me tarvitsemme ja mihin päin meidän on kuljettava, jos haluamme päästä perille.

Erittäin mielenkiintoista. Sillä reitillä on niin selkeät reittimerkinnät, ettei siltä voi eksyä, kun koko sydämestään haluaa päästä perille.

Charlotte lauloi meille ja myös laulatti monilla lauluilla. Kerta kaikkiaan, oli siunattu ilta, kuului eteisessä monien suusta. Tällaista lisää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *