Ilosanomanilta 25.1.2018 Barabbas, Turvakaupunki

Ilosanomanilta 25.1.2018
Toinen kärsii sinun sijastasi. Eräs mies, joka oli vankilassa odottamassa päivää, jolloin hänet naulitaan ristille kapinasta ja murhasta syytettynä. Niinpä hän pitkäperjantain aamuna odottaa kuullakseen vartijan askeleen äänet.
Sitten ne kuuluvatkin ja hän käy elämänsä ajatusmaailmassa nopeasti läpi. Se oli siinä. Avain oven lukkoon kiertyy ja ovi aukeaa. Vartija siinä seisoo edessä ja toteaa: ”Sinä olet vapaa, toinen menee sinun sijastasi”. Oli melkoinen yllätys tälle tuomitulle kuulla tuollaiset sanat. Hänen nimensä oli Barabbas. Josta voit lukea tarkemmin Matt. 27:17,20,26
Samanlaisen pysähdyksen koki fariseus, fanaatikko Saulus Tarsolainen. Lähellä Damaskoa tämä mies koki elämänsä pysähdyksen. Sokeutui ja joutui kysymään: ”Kuka olet Herra?” Hänestä tuli yksi hyvin tunnettu henkilö koko Uudessa Testamentissa.
Palaamme tuonne Vanhan Testamentin puolelle. Israelin maassa oli tapahtunut eri alueiden jako. Nyt tuli määrätä turvakaupungit?
oli näet lain aika josta voimme lukea 2. Moos.21:12,13
Joka lyö ihmistä, niin että tämä kuolee, se rangaistakoon kuolemalla.
13 Mutta jos hän ei ole tehnyt sitä murha-aikeessa, vaan Jumala on sallinut sen vahingon tapahtua hänen kätensä kautta, niin minä määrään sinulle paikan, johon hän voi paeta.
4.Moos. 35:11-15
11 niin valitkaa itsellenne kaupunkeja turvakaupungeiksenne. Niihin paetkoon tappaja, joka tapaturmaisesti on jonkun surmannut.
12 Ja nämä kaupungit olkoot teillä turvapaikkoina verenkostajalta, niin ettei tappajan tarvitse kuolla, ennenkuin hän on ollut seurakunnan tuomittavana.
13 Ja kaupunkeja, jotka teidän on määrättävä turvakaupungeiksi, olkoon teillä kuusi.
14 Kolme kaupunkia teidän on määrättävä tältä puolelta Jordanin, ja kolme kaupunkia teidän on määrättävä Kanaanin maasta; ne olkoot turvakaupunkeja.
15 Israelilaisille ja teidän keskuudessanne asuvalle muukalaiselle ja loiselle olkoot ne kuusi kaupunkia turvapaikkoina, joihin voi paeta jokainen, joka tapaturmaisesti jonkun surmaa.

Kun tällainen pakenija saapui turvakaupungin portille, kaupungin vanhimmat tutkivat asian. Jos hänet todettiin tahattomasti surmanneen sai hän turvapaikan kaupungista. Mutta ei poistua kaupungin alueelta. Hän sai olla siellä niin kauan kuin kaupungin ylipappi eli. Sitten hän sai palata sinne kotiseudulleen.
Noita kaupunkeja oli kuusi. Jaettu eri puolille maata. Hyvin näkyvillä paikoilla ja tiet piti niihin olla esteistä vapaat ja leveät. Tienhaaroissa kyltit ”TURVA” joka tuli olla niin selkeä, että sen voi juostessa lukea. Suomennettuna näiden kaupunkien nimet olivat: Mielen ylennyt, Onnellisuus, Turvallisuus, Pyhyys, Voima ja Osallisuus.
Kun ajattelemme tätä hengellisesti, Turvakaupunki toi ajallisen pelastuksen, kun taas Kristus tuo iankaikkisen pelastuksen.
Emme elä enää tuota lain aikaisuutta. Silti olemme kehomme ja syntisyytemme puolesta niin helposti pahan kanssa tekemisissä.
Mieli, eli meidän ajatusmaailmamme on alue, jonne ei tulisi päästää kaikkea sisään. Koska se muodostaa meidän käyttäytymisemme.
Kun olemme vieraita Jumalalle, olemme poissa Hänen armostaan ja siunauksestaan. Jeesuksen sovituskuolema kohdallamme ei silloin ole voimassa. Voimme ajatella kylläkin, että kyllä Hän armahtaa ja teemme tietoisesti samoja uudelleen. Näin menetellen armo häviää, verenkostaja on kintereillä. Pyhä Henki ei enää puhu eikä niitä viittoja enää eroteta.
Ellei sydämessä ole tapahtunut sen ympärileikkausta, emme tee niitä asioita, jotka ovat Jumalalle mieluisia. Suullamme saamme aikaan lähimmäisen surmattua. Aiheutamme toisen henkisen kuoleman panettelemalla, valhettelemalla, syyttelyillä, hylkäämisellä yms.
Tämä pelastuksen tie on myös hyvin tarkkaan merkitty. Jeesus Kristus on tuo ihmisen ainut turvakaupunki. Hänen luokseen katuva ihminen voi paeta tätä sielunvihollista.
Elämän eri tilanteet voivat olla ajamassa ihmistä tuohon turvakaupunkiin. Syyllisellä ei ole minkäänlaista välimaastoa, hän on joko turvassa kaupungissa tai alttiina verenkostajan vihalle.
Joh. 3:36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.”
Me kaikki kaipaamme turvallisuutta ja etsimme sitä. Kaipaamme rauhaa. Se ei kuitenkaan niin helposti tapahdu, koska on syyllisyyttä ja omatunto muistuttaa. Oletko sinä hyvä ystävä tällaisessa tilanteessa
Verenkostaja, ajaa takaa, eikä ole rauhaa. Ihmisen hengestä käydään kovaa kamppailua, kuka siellä hallitsee?
Sovitus tapahtui Golgatalla, synti sovitettiin Tahaton teko sovitettiin. Jeesus tuli ainoaksi turvakaupungiksi ihmisen ja Jumalan välille. Hänen luokseen voi jokainen turvaton ja synnin rääkkäämä ja sen painostusten alla oleva voi paeta.
Nyt, kun ihminen alkaa heräämään Jumalan todelliseen rakkauden kutsuun. Kaipaus syntyy sisäisestä rauhan saamisesta. Tämä sielunvihollinen ”verenkostaja” ottaa esiin pienentävän peilin.. Näyttäen ja vakuuttaen ihmiselle: ”kaikkihan niin tekevät –kyllä olet tarpeeksi hyvä kristitty, – älä nyt liikaa innostu, – eihän sitä pientä juttua tarvitse kertoa, -kyllä Jumala sinut hyväksyy, -liika vouhkaminen voi viedä jopa mielenrauhan” jne.
Näin se syöttää ihmiselle asioita, ettei ihminen vaan pääsisi sisälle turvakaupunkiin. Kun sydän kuitenkin hädissään etsii pääsyä ottaa verenkostaja suurentavan peilin.: ”älä luulekaan, olet tehnyt niin paljon kaikkea, ei Jumala sinua hyväksy, -olet sinä niin kauhea ollut, -ei sitä nyt niin vain voi aktiiviseksi heittäytyä, jne.
Mikä on sinun tilanteesi tänään hyvä ystävä?
Jeesus Kristus on jokaiselle kärsivälle tai omantunnon tuskissa olevalle syntiselle helposti lähestyttävävissä. 1. Joh.2:1,2
Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
2 Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
Hepr. 5:5,6
Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: “Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin”;
6 niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: “Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *