ILOSANOMAN-ilta 19.1 – Jumalan KUTSU

Hei Ystävä,

Oli mukavaa taas olla kanssasi Ilosanoman-illassa torstaina 19.1. Toivottavasti ilta herätti sinussa ajatuksia siitä miten Jumala on kutsunut sinua yhteyteensä. Meillä kaikilla on ihan oma kutsu-tarinamme. Jaa sitä ystävisesi kanssa ja huomaa kuinka antoisa keskustelu siitä tulee.

Alle pistin tiivistelmän torstain puheesta raamatunkohtineen, jotta voit tutkia rauhassa mitä raamattu sanoo KUTSUSTA. Kiitos osallistumisesta viime torstain tilaisuuteen. Nähdään taas ensi torstaina kello 18:30 ILOSANOMAN illassa.

Terveisin,

Raino

 

Torstaina  19.01. 2017 Evankeliumintalon Ilosanoman illassa tapetilla oli KUTSU.

Kaikki , tai ainakin useimmat meistä olemme silloin tällöin saaneet postin, netin tai tekstiviestin välityksellä kutsuja. Kutsuja milloin minkäkinlaisiin tapahtumiin tai juhliin. On sitten kyseessä  ystävän tai tuttavan häät, syntymäpäivät tai sitten aivan tavalliset bileet.

Nämä kutsut lähetetään yleensä jo hyvin aikaisessa vaiheessa enne tapahtumaa. Joskus niihin on saatettu jopa laittaa vastausvelvollisuus. Eli se tarkoittaa sitä, että ilmoitamme kutsun saatuamme, aiommeko saapua kyseiseen tapahtumaan. Vielä lisäksi voi olla että tulee ilmoittaa, montako henkilöä on tulossa. Sekä päivämäärä, mihin mennessä vastaus olisi hyvä saada.

Kutsujahan on melkein poikkeuksetta tunnettu kutsutulle. Tällainen on osoitus siitä, että ystävä huomioidaan ja häntä arvostetaan, sekä halutaan hänen olevan mukana yhteisessä tapahtumassa. Kun hyvissä ajoin tulee tällainen tapahtuma voi etukäteen suunnitella  asat tärkeysjärjestykseen. Tällainen huomiointi on kutsun saajalle hyvin merkityksellinen. Hän kokee sitä että on ystäväpiirissä arvostettu ja huomioitu.

Meitä jokaista kohtaa myös aivan erityinen ja erikoinen kutsu. Tämän kutsun lähettäjä on on Taivaallinen Isämme, Jumala.

Se, miten Jumala kutsuu, on sangen vaikea tuoda esiin Raamatusta yksinkertaisesti selitettynä. Sitä, miten Jumala kutsuu ei aina kerrota ja jos kerrotaan, ne ovat useimmiten erikoistapauksia.

On kolme syytä.

Miksi Jumala kutsuu. Ne ovat.

  • ensinnäkin Hän kutsuu pelastukseen, so Jumalan valtakuntaan
  • eksyneen ja luopuneen uudelleen kutsuminen takaisin Jumalan yhteyteen.
  • Jumala kutsuu työhönsä. Joka tarkoittaa kutsumista läheiseen työyhteyteen Hänen Sanansa tunnetuksi tekemiseen.

    Näistä edellämainituista kutsuista voi ihminen myös kieltäytyä. Kuitenkin on niin että ihmiselle on annettu etsikkoaikansa, jolloin Jumala puhuu erittäin voimallisesti ja selkeästi. Raamatun mukaan näitä voimakkaita kutsuja on kaksi tai kolme ihmisen elämässä.

    Voimme ajatella ihmisinä Jumalan kutsua jotenkin erityisen voimakkaina, mutta se voi olla myös hiljainen.

  1. Elia kohtasi Jumalan vuorella: Jumala ei ollutkaan tulen lieskoissa. (1. Kuning. 19: 11,12).

     

  2. Oletko miettinyt tai ajatellut, ettei Jumalan kutsun esteenä aina ole synti vaan ns. hyvät asiat. Kuten (Luuk. 14:16-24). tuo esille. Oli kaikenlaisia muita asioita, jotka estivät . Jotka estävät. Jopa nuoruus ja tuumitaan että joskus sitten vanhana. Emme tiedä päiviemme mittaa.

     

  3. Niin kuin yleensä, on kutsu henkilökohtainen. Toisen henkilön nimellä varustettuun kutsuun ei voi vieras tulla. Niin myös taivaallinen kutsu on henkilökohtainen. (Joh. 10:2,3).

     

  4. Niin oli Paavalin kutsu Damaskoksen  tiellä. (Apt. 9)

     

  5. Samuel  sai kutsun yöllä (1. Samuel 3:3-10) Jumala voi puhua myös unessa.

     

    Miten Jumala sitten kutsuu?

    a) Se voi olla hyvin erilainen eri ihmiselle. Elämän tarkoituksettomuus, onnettomuudet ai elämä vain pysäytetään.

    b) Vaikeat olosuhteet, jolloin ei ole muuta vaihtoehtoa. Kuten kävi Tuhlaajapojalle, joka oli saanut kaiken mutta elämä meni aivan väärään suuntaan. (Luuk. 15:1-32).

    c) Jumala vetää hyvyydellään parannukseen. (Room. 2:4).

    d) Sanansa eli Raamatun kautta.

    e) Ihmisten elämän, todistusten, läheisen uskoon tulon kautta.

    f) Syyllisyyden tunto, pisto omassatunnossa  (Apt. 2:37).

     Mihin Jumala meitä sitten kutsuu?

  • Hän kutsuu ihmistä lepoon. ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon”. (Matt. 11:28).
  • Hän kutsuu työhön. Esim: Selkeästi unessa. Niin kuin Hän teki Paavalin kohdalla. Paavali näki yöllä näyn.  (Apt. 16:9,10).
  • Jeesus kutsuu seuraamaan tänäänkin itseään. Niin kuin Hän kutsui opetuslapsiaan. (Luuk. 9:59).
  • Ystävä, tämä ilta on pelastuksen ilta. Tänään voit ottaa vastaan pelastuksen. ”Jolla on korvat, se kuulkoon…”

    Älä kulje Jumalan kutsun ohi.

    Joh. 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut….

    Tämä on kutsu sinulle.

Ota se vastaa tänään.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *